Luontoyhteys- ja taideohjaukset
Rakastan olla ihmisten kanssa taiteen tai luonnon äärellä. Silloin on helppo olla läsnä ja kokea voimakasta yhteyttä toiseen ihmiseen.
Ohjaajana olen lempeä ja empaattinen. Haluan luoda positiivisen tunnelman ja kiireettömän ilmapiirin.
Olen pitänyt taidepajoja eri ikäisille ihmisille ja tehnyt yhteisötaideprojekteja sekä pitänyt luentoja omasta polustani taiteilijaksi. Nyt uutena mukaan on tullut luontoyhteysohjaukset.
Voin rakentaa näiden teemojen ympärille juuri sellaisen kokonaisuuden mikä palvelee juuri teitä. Oli kyseessä sitten työpaikan virkistäytymispäivä, polttariporukka tai jokin projekti näillä teemoilla. Alla tietoa eriteltyntä luontoyhteys- sekä taideohjauksista. Ota rohkeasti yhteyttä niin mietitään miten voin olla avuksi!
Taideohjaus
Perustimme yhdessä kollegani kanssa
taidekerho Taikkarin. Meillä oli kaksi ryhmää 5-7 vuotiaita lapsia ja kokoonnuimme
kerran viikossa kymmenen viikon ajan Lohjalla. Taikkarin tiimoilta toteutimme myös
Nivalassa yhteisötaideprojektin. Projektissa teimme yhdessä Nivalan päiväkotien lasten
kanssa yhteisötaideteoksen Vaalitut. Päiväkotien lapset saivat tehdä oman taideteoksen pleksille piirtäen ja maalaten. Lasten teokset kiinnitettiin vaalitelineisiin ja se oli esillä lystipolulla Nivalan kaupungissa. Taikkarista
löytyy kuvia facebookista @TaikkariLohja.
Lisäksi olen ollut Helsingin kaupungin Snadien artsumpi stadi hankkeessa missä pidin puoli vuotta erilaisia taidepajoja päiväkodeissa ja puistoissa. Kuvia projektista facebookista @Taidekaverit. Olen pitänyt taidepajoja myös ikäihmisille ja aikuisille.
Pystyn toteuttamaan erilaisia taidepajoja eri kohderyhmille. Voin pitää myös erilaisia keramiikanveisto pajoja. Minulla on mahdollisuus vuokrata tila Suomusjärven kirkon läheltä, mikä on noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja Turusta. Voin myös sovittaessa tulla muualle. Myös päiväkotiin, kouluun tai vanhainkotiin.
Luontoyhteysohjaukset
Oma tarinani luontoyhteysohjaajaksi:
Opiskelin luontoyhteysohjaajaksi vuonna 2022. Luonto on ollut itselleni erittäin tärkeä lapsuudestani saakka ja taiteeni ammentaa paljon inspiraatiota luonnosta. Erityisen tärkeäksi se on noussut viimevuosien aikana kun olen voinut todella huonosti. Oma sairastuminen POTS-syndroomaan on pakottanut katsomaan elämääni uudelta kantilta. Huomasin että olen koko elämäni puskenut omia rajojani ja nyt tuli totaalinen stoppi.
Muutimme keskelle metsää pieneen omakotitaloon Helsingin keskustasta. Aluksi en päässyt kävelemään edes lähimetsään niin huonosti voin. Katsoin huojuvia kuusia ikkunasta ja se tuntui hyvältä. Pikkuhiljaa pääsin metsään ja rupesinkin viettämään siellä kokoajan pidempiä aikoja. Hermostoni oli riekaleina ja ylivireystilasta oli tullut normaali olotila. Minulla oli niin paha olla etten oikein tiennyt mistä sitä vyyhtiä lähtisin purkamaan. Metsä auttoi minua tuon vyyhdin avaamisessa. Kertoi ettei tarvitse pinnistellä. Sain hetken rauhan kaikesta pakollisesta ja minun ei tarvinnut arvottaa itseäni suoritteiden kautta. Sain vain olla.
Ihmisen voidessa huonosti on usein niin, että luonto puhuu meille silloin voimakkaammin. Koin itse asian juuri niin. Luonto auttaa meitä tuomaan esiin viisauden sisällämme. Uskon että tämä viisaus ei ole minun eikä metsän vaan se on meidän yhteistä. On kiinnostavaa miten metsä meihin oikein vaikuttaa ja miten se auttaa meitä parantumaan. Näistä asioista johtuen halusin syventää omaa osaamistani ja hakeuduin Muurlan opistolle luontoyhteysohjaaja koulutukseen. Halusin syventää omaa luonto suhdettani ja saada vahvistusta kokemilleni asioille.
Luontoyhteys hetket
Olemme tottuneet suorittamaan arkeamme ja tästä syystä onkin tärkeää vastapainona luoda hetkiä mitkä elvyttävät. Usein metsäänkin mennään suorittamaan. Poimitaan marjoja tai lenkkeillään vauhdilla. Voisiko metsään vain mennä olemaan? Mitä jos asettuisi sammalmättäälle ja katselisi puiden latvuston rauhoittavaa keinuntaa? Voisi ehkä tuntea lukuisten mikrobien tuoksun. Ehkä saisimme jonkin tärkeän viestin tai uuden näkökulman. Voisimme ehkä tuntea rentoutuvamme ja riittävämme juuri sellaisina kun olemme, ilman titteleitä ja suoritteita.
Kun voimistamme luontoyhteyttä näemme luonnon itsessään arvokkaana, mikä on tänä päivänä hyvin tärkeää.
Pidän luontoyhteys menetelmillä elvyttäviä hetkiä ryhmille. Luontoyhteys on yhteyttä luontoon, yhteyttä itseensä, mutta myös yhteyttä toisiimme. Tämän vuoksi luontoyhteys harjoitteet sekä yhdessä oleskelu luonnossa soveltuu hyvin esimerkiksi työhyvinvointi päivään tai vaikka ystävä porukalle.
Luontoyhteys hetkeen kannattaa varata vähintään pari tuntia ja suunnittelen sen kunkin ryhmän mukaan. Tämä voi pitää sisällään erilaisia luontoyhteys harjotteita sekä rauhallista olemista luonnossa sekä omien eväiden syöntiä. Pääasia on ottaa aikaa jolloin ei tarvitse suorittaa.
Asun itse Suomusjärvellä noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja Turusta. Voin myös sovittaessa tulla muualle. Luontoyhteys harjotteita voi tehdä myös esimerkiksi puistossa, piha-alueella, rannalla tai jopa sisätiloissa.
Ota yhteyttä niin mietitään yhdessä miten voin olla avuksi! Tämä on itsellenikin uusi asia ja olisi ihanaa lähteä kehittämää sekä toteuttamaan juuri teidän porukalle sopiva elvyttävä luontohetki. Hinnat ovat myös maltilliset tästä syystä, jotta saisin kokemusta ja harjoitusta itsekkin luontoyhteys hetkien pitämisestä. Laita viestiä jos heräsi ajatuksia tai sinua askarruttaa jokin asia.
Esimerkki luontoyhteys hetkestä:
Elvyttävä hetki mäntymetsässä.
Paikka Suomusjärven keskustasta noin 12km.
Aika 2h minimi.
Hinta esimerkki 150€/max 5 henkilöä/2h (Hinta on tuotteen kehitystyön takia matala, joten nyt kannattaa tarttua tilaisuuteen!)
Hongat huojuvat hiljalleen, aurinko siivilöityy puiden lomasta, mieli on kevyt. On vain todella hyvä olla juuri nyt juuri tässä.
Tämä mäntymetsä on auttanut minua lukuisat kerrat voidessani huonosti ja haluan tarjota muillekkin elvyttävän hetken tässä upeassa mäntymetsässä. Konkreettisesti voi tuntea kireyksien helpottavan ja mielen kirkastuvan.
Mänty metsässä on lukuisia terveysvaikutteita ja sen vuoksi usein keuhkoparantolat sekä sairaalat ovat sijainneet mäntymetsien lähettyvillä. Mäntyjen erittämät terpeenit etenkin aurinkoisella säällä piristävät mielialaa ja parantavat vastustuskykyä.
Mäntymetsässä voi tuntuea todella voimakkaan elvyttävän kokemuksen. Lisäksi metsän lukuisat mikrobit ovat tutkitusti tärkeitä meille ihmisille. Kaupungissa eläminen on vähentänyt meidän mikrobi altistusten määrää huolestuttavalla tavalla. Onkin tärkeää että teemme näitä mikrobikylpyjä luonnossa. Haistelemme puun kaarnaa, koskettelemme sammalta.... Metsä on paras mikrobi kylpylä.
Päivän kulku:
-Saapuminen paikaalle.
-Alkuun lyhyt info siitä mitä olaan tekemässä ja miksi.
-Rauhallista liikkumista mäntyjen keskellä.
-Johdatan ryhmän pienelle aukiolle missä kokoonnutaan ja tehdään pieni harjoite.
-Tämän jälkeen olemista vuodenajasta/säästä riippuen makoilua. Nyt ei tarvitse muutakuin olla. Tähän on hyvä varata aikaa vähintään 30 min.
-Herättelen ryhmän jäsenet ja kokoonnutaan yhteen. Tämän jälkeen voi syödä omia eväitä. Voin tarjota myös lämmintä juomaa.
-Seuraavaksi tehdään muutamia ryhmän teemaan suunniteltuja luontoyhteys harjotteita.
-Loppuun vielä voidaan jakaa kokemuksia hetkestä ja kiitetään metsää, itseämme sekä toisiamme.
Hetki suunnitellaan aina kunkin ryhmän mukaan ja valitun teeman ympärille. Hetki on rentouttava, palauttava, iloa tuova. Metsä voi nostattaa meissä pintaan erilaisia tunteita myös vaikeita asioita ja jos itku meinaa nousta on lupa itkeä. Kohtaamme toisemme myötätunnolla ja lempeydellä. Annetaan maan kannatella ja nojataan metsän hyväksyvään ilmapiiriin.