Työskentelystä


aboutworks

Olen kuvataiteilija Annu Mikkilä. Valmistuin Saimaan ammattikorkeakoulusta 2016 kuvanveiston osastolta. Olen opiskellut myös Pekka Halosen akatemiassa ja lisäksi minulla on metalliartesaanin tutkinto.


Asustelen ja työskentelen suomessa pienessä omakotitalossa keskellä metsää yhdessä puolisoni ja Huttu pupun kanssa. Minulle on tärkeää asua luonnon keskellä sillä taiteeni ammentaa paljon inspiraatiota luonnosta; sen visuaalisuudesta, viisaudesta ja mystiikasta. Kotini ja ateljeeni on kuin pieni oma kupla missä voin rauhoittua, vetäytyä ja antaa luovuuteni virrata. Työpäiväni alkaa usein meditoinnilla metsässä ja pupun ulkoilutuksella. Sen jälkeen menen ateljeeheni yhdessä Huttu pupun kanssa ja sytytän hellan. Lämmitän työskentelytilaani ja teevettä. Huttu vuoroin puuhastelee ja vuoroin nukkuu samalla kun itse työskentelen veistosten parissa. Huttu toimii myös usein mallinani. Taiteen tekemiseen haluan tuoda rauhaa ja veistäminen on kuin hengähtämistä kaiken kuhisevan elämän keskellä. Veistoksillani haluan tuoda näkyväksi elämän ihmeellisyyttä, selittämättömyyttä ja kauneutta. Elämää mikä muuttaa muotoaan ja on aina liikkeessä, mutta toisaalta koostuu pienistä pysähtyneistä hetkistä.


Materiaaleina käytän pääosin savea ja metallia. Metalli on minulle rakas materiaali ja käytän töissäni kierrätettyä metallia. Ruosteinen metallipinta on kaunis ja tuo teoksiin omanlaisensa tarinan; ajan kulumisen, mikään ei ole pysyvää, jopa vahva metalli joutuu muutoksen prosessiin. Savi on minulle toinen tärkeä materiaali. Savi tulee maasta ja on luonteeltaan pehmeää ja helposti muovaantuvaa. Metallia ruostutan ja savi teokset savustan. Savustus on arvaamatonta ja luonnollista kuten ruoste. Pidän metallin ja saven yhdistämisestä niiden erilaisten luonteiden vuoksi. Luonto ja ympäristö on minulle tärkeitä ja siksi käytän pääosin kierrätettyjä- sekä luonnonmateriaaleja. Tykkään yhdistellä teoksiini useampia materiaaleja, enkä halua sitoa itseäni vain yhteen tapaan työskennellä, vaan annan idean viedä mukanaan.


Työni ovat pääosin veistoksia ja installaatioita. Minua kiinnostaa, miten taideteos on suhteessa ympäristöön. On kiinnostavaa luoda tila mihin katsoja voi mennä sisälle ja olla osana teosta. Usein teoksissani on jokin eläintä muistuttava hahmo. Hahmo ei välttämättä esitä mitään tiettyä eläintä vaan on saanut piirteitä eri eläimistä, ihmisestä sekä mielikuvituksestani. Elämän outous ja ihmeellisyys tulevat esiin näissä kummallisissa otuksissa. Todellisuuden sattumanvaraisuus kiehtoo: miten me ihmiset ilmenemme juuri tallaisina olentoina ja miten kummallisia elämänmuotoja voikaan olla olemassa? Teosten syntyyn vaikuttavat eniten intuitio, oma herkkyyteni ja elämässäni sillä hetkellä askarruttavat asiat. Usein tutkin ihmisen luontosuhdetta nykypäivänä tai ihmisen suhdetta itseensä ja muihin.


Tällä hetkellä työskentelen Turun uuden T3- sairaalan julkisen taiteen projektissa missä toteutan sairaalan panoraamatilaan moniosaisen veistoskokonaisuuden. Teos valmistuu 2021 keväällä. Julkinen taide kiinnostaa minua, miten tilan voi herättää eloon taiteella. Arkiset ympäristöt voivat taiteen avulla muuttua ajatusta herättäviksi ja viihtyisiksi.


Minulla ja puolisollani on Fiskarsissa taidetta välittävä yritys Mikä-Art. Mikä-Artissa on esillä taidetta itseni lisäksi usealta eri taiteilijalta. Toiminnan olemme aloittaneet kesäkuussa 2019.


2019 Talvella olin kolmen kuukauden residenssijaksolla Kiinassa, Dalissa. Kokemus oli todella avartava. Pidin residenssin galleriassa jakson lopussa näyttelyn The plastick around me. Näyttelyn teos oli installaatio mikä koostui minun ja puolisoni muovijätteestä minkä olin kerännyt kahdenkuukauden aikana. Halusin konkretisoida kuinka paljon muovijätettä jätämme jälkeemme matkatessamme. Muovista rakensin maiseman yhdessä kivien ja puunkantojen kanssa. Lisäksi jakson aikana tein useita pieniä saviolentoja, jotka asettelin maisemaan. Saviolentojen materiaalina oli paikallinen savi. Veistokset poltettiin perinteisellä uunilla ja savustettiin. Lisää teoksesta ja kuvia installaatio kansiossa.


Pidän myös työskentelystä lasten kanssa. Perustimme yhdessä kollegani kanssa taidekerho Taikkarin. Meillä oli kaksi ryhmää 5-7 vuotiaita lapsia ja kokoonnuimme kerran viikossa kymmenen viikon ajan Lohjalla. Taikkarin tiimoilta toteutimme myös Nivalassa yhteisötaideprojektin. Projektissa teimme yhdessä Nivalan päiväkotien lasten kanssa yhteisötaideteoksen. Teos oli esillä lystipolulla Nivalan kaupungissa. Taikkarista löytyy kuvia facebookista @TaikkariLohja. Lisäksi olen ollut Helsingin kaupungin Snadien artsumpi stadi hankkeessa missä pidin puoli vuotta erilaisia taidepajoja päiväkodeissa ja puistoissa. Kuvia projektista facebookista @Taidekaverit. Taiteen tekeminen yhdistää ja siksi tykkään tehdä taidetta erilaisten ihmisten kanssa yhdessä. Olen pitänyt taidepajoja myös ikäihmisille ja aikuisille.


aboutworks